TAITEILIJAREKRY

Virkistävä ja
poreileva taidekimara
Keskikesän hykerryttävä kattaus estetiikkaa ja kulttuurinautintoa
TULE PROMOAMAAN ITSEÄSI HONKOFESTIIN
Oletko laulaja, musiikkiryhmä, teatteriryhmä, kuva- tai käsitetailija, kuvanveistäjä, omakustanneteoksen kirjoittaja (kaunokirjallisuus, runot), tanssitaiteilija, elokuvan tai musiikkivideoiden tekijä tai mikä tahansa taitelija vailla hyviä mahdollisuuksia promota itseäsi tai kokemus on vielä tuoreessa muistissa? Honkofest on tilaisuus saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta.
Kulttuuriosuuskunta Perikuva järjestää yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa keskikesän 2022 monitaiteellisten kulttuurinautintojen festivaalin Honkolan kylässä Sastamalassa (Tampereelle 68 km, Poriin 75 km, Turkuun 103 km).
Ensisijaisesti festivaali haluaa luoda areenan niille, joilla ei ole taiteen korkeakoulututkintoa. "Katsokaa tarkemmin, siellä on paljon tähtiä!" Mottomme tuo taiteen jakamisen ja kokemisen ilon festivaalin puitteissa mahdolliseksi. Omaleimaisuus, taiteellinen tinkimättömyys ja intohimo ovat osa festivaalimme näytteillä olevien taiteilijoiden arkea.
FESTIVAALIALUE
Olemme varanneet kaksi vanhaa Honkolan koulun rakennusta,
viereisen Heimolan nuorisoseuran talon sekä pihaan rakenteilla
olevan näyttämön ja sen katsomorakennuksen festivaaleja
varten. Heimolassa ovat kuva- ja käsitaiteen tila sekä
kuvanveisto, koulurakennuksissa ovat musiikkiesitykset, sanataide ja elokuvat.
Piharakennus, jossa on siis katettu katsomo, on teatterille,
musiikille että keskustelutilaisuuksille. Koulurakennuksessa sijaitsevan
kirpputorin tiloista yksi suuri luokkahuone vapautuu taiteen myyntiä varten.
ERI TAIDELAJIT TERVETULLEITA
Tanssiryhmät,
sanailijat ja akustiset musiikkiryhmät ovat tervetulleita performanssien
muodossa eri tiloihin.
Ohjelmaa on tarjolla myös lapsille, joten nukketeatteri, lasten performanssit ja sirkustaide ovat varsin toivottavia joukkoomme tulijoita! Festivaalilla on tanssi- sekä kitaratyöpaja, mukaan mahtuu vielä kaksi muuta työpajaa, ehdota meille!
PALKKIOT
Palkkioita maksamme vain valtakunnallista näkyvyyttä omaaville
sekä työpajojen pitäjille, mutta tervetuloa promoamaan ja myymään taidettanne
(esim. festivaalikaupassa, myyntiprovisio 5%). Taidenäyttelyt ovat samalla
myyntinäyttelyjänne, provisio 5 %). Varaa paikkasi ajoissa. Kuluista voitte
neuvotella kanssamme. Selvitämme mahdollisuutta järjestää taiteilijakilpailun
tai -stipendin.
YÖPYMINEN
Taitelijat voivat yöpyä maksutta lattiamajoituksessa tai
omissa teltoissa. Muutama sänkypaikka myös olemassa. Varaa yöpymispaikkasi! Yhdellä
esityksellä voi festareilla viettää kaksi päivää maksutta. Illalla on mahdollisuus
saunomiseen. Festari on päihteetön sekä savuton (tupakointipiste järjestetään). Paikalliset nähtävyydet ovat Suomen pisin puinen riippusilta sekä Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto.
KULKUE
Festivaali alkaa riemukkaalla kulkueella 21.7.2022
Vammalassa ja mahdollisesti Huittisissa (bussikuljetus). Varaa paikkasi
ajoissa. Mielikuvitus rajana äänen, värin ja liikkeentuottamisessa!
YHTEYSTIEDOT
Ota yhteyttä festivaalituottajaan ja kysy lisää, varaa paikkasi ajoissa:
Kyllikki Salo / Kulttuuriosuuskunta Perikuva
Honkolantie 23 B
32740 Sastamala